lauantai 28. lokakuuta 2017

Kurpitsa-aika

kurpitsa-aika

Pikkuinen kurpitsa pelottelee ohikulkijoita, huutelee pionin juurelta. - Pööö sulle, pööö sullekin!



perjantai 27. lokakuuta 2017

Nuoskan painamat

nuoskan_painamat

Ensilumi. Sitä satoi torstaina koko päivän. Kaikkialla valkoista ja kaunista.

Mutta voi, perjantaina se jo nuoskaantui. Raskas lumi painoi puutarhan kasvit kumaraan, lähes katkaisten ne.






lauantai 7. lokakuuta 2017

Kylmän kesän satoa


kylman_kesan_satoa

Kesä on ollut kylmä ja kokemattoman puutarhurin sato jää melko pieneksi. Kaikenlaista mukavaa maisteltavaa kuitenkin on tullut, ja se kai on pääasia. Pikkuisetkin lasketaan ja kuvakulmilla vähän hämätään, kun viimeiset nostellaan maasta ennen syyskylmiä.

Porkkanapenkissä on ollut monia suuria ja maukkaita herkkuja, vaikka unohdin harventaa istutuksen alkukesästä. Tänä vuonna ne säästyivät hyvin porkkanakärpäseltä, harsotunnelin ja epäilemättä kylmän sään ansiosta. Kaksiväriset olisivat kuitenkin tarvinneet vielä kuukauden lisää kasvuaikaa. Värivaihtelu näkyi mukavasti jo pikkuruisissakin, isot olisivat varmasti olleet hienoja.

Sipuli oli uusi tuttavuus, ja ilahduin jokaisesta hopeasipulista. Pieniksihän ne jäivät, mutta tällä kokemuksella niitä arvaa ensi kesänä laittaa enemmänkin. Istukassipuleista kuitenkin, siemenestä kylvetyt nimittäin eivät ehtineet kuin alulle.

Perunat ovat pieni murheenkryyni. Helppoja ja tosi hyvän makuisia, mutta mokoma perunarutto pilaa aina tunnelman.Yhtenä päivänä kaikki on hyvin, ja seuraavana varret alkavat ruskistua. Leikkaan ne poikki, etteivät perunat vioitu, ja päätän, että ensi kesänä en laita koko pottumaata ollenkaan. Mutta ovathan ne niin hyviä, että taidan laittaa sittenkin. Säilyvätkin mainiosti parvekkeella, niin kauan kuin niitä riittää.

Perunoiden kanssa kasvanut kesäkurpitsa sen sijaan pahastui - joko perunarutosta tai harsotunnelista ja koleasta säästä. Yhtä kaikki sen lehdet menivät nopeasti huonoiksi, eikä sadossa ollut kehumista.


Onneksi lisänä oli köynnöstävää lajia. Se ei kyllä köynnöstänyt, mutta teki monta herkullista kurpitsaa.Yrttilaatikon päähän istutetun taimen oli tarkoitus kiivetä köynnöskehikkoa pitkin ja lehdillään varjostaa ruohosipulia, joka vähän kärsii auringosta. Köynnös jäi kuitenkin kasvamatta ja muhkein kurpitsa löytyi piiloutuneena ruohosipulipehkon varjoon.

Varjoon jäivät myös jättiläispavut, vaikka niille keksittiin hieno oma saavi keittiöpuutarhaan. Taimet olivat komeat ja ne kasvoivat ihan kohtuullisesti, mutta eivät ollenkaan samanmoisesti kuin ensimmäisenä kesänä. Vieressä rehenteli talvikurpitsa, jonka suuret lehdet tahtoivat haitata, vaikka niitä kuinka yritti käännellä pois papujen edestä.

Viereisessä laatikossa matalat ranskalaiset pavut jäivät maissien varjoon, eivätkä oikein kukoistaneet. Makupaloja niistäkin toki saatiin. Papuja olisi kyllä mukava saada reilusti, ne ovat talvella hyviä monissa ruuissa.

Keittiöpuutarhan ylpeys, ihana tomaattihuone täyttyi tomaatinvarsista sekä avomaankurkuista, jotka osoittautuivat kesäkurpitsoiksi. Hämmentävää.

Tomaatteja sentään tuli muutama kipollinen, pieniä punaisia ja vähän keltaisiakin. Ensi kesänä laitetaan ikkunoiden suojaan vähemmän taimia. Kirjoitan sen nyt tähän: kaksi tomaattia ja kaksi pienilehtistä kurkkua on sopiva määrä.

Niin ja paprikaakin on nyt kokeiltu. Se jäi pieneksi, mutta teki iloksemme pari kukkaa. Saattaisi menestyä hyvin valoisalla ja lämpimällä verannalla.

Koristekurpitsat eivät pihalla menestyneet, mutta tavalliset talvikurpitsat kasvoivat hyvin keittiöpuutarhan seinämiä pitkin. Kolme komistusta sadonkorjattiin eilen sisälle kypsymään. Hienot halloweenlyhdyt tiedossa!

perjantai 6. lokakuuta 2017

Puusouvia

puusouvia

Puutarhuri kävi leikkaamassa hedelmäpuita. Viikon aikana 25 puuta kymmenellä mökillä, seuraavalla viikolla vielä muutama. Meillä leikattiin vain isoimman puun vesiversot, niistä ei paljoa oksasilppua tullut.

Polttopuitakin teki mieli, joten pyysin naapurin rouvilta sellaiset oksat, joita he eivät itse tarvinneet.

Perjantai menikin sitten puita kärrätessä ja kantaessa, silppuri kävi ja isommat kannettiin kahdestaan. Lounaan aikana toinen naapuri oli tuonut omansa sievään pinoon.

Iltahämärissä naapureiden pihat olivat siistit ja oma täynnä. Välillä jo väsytti ja mietin, että olikohan tämä ihan viisasta. Vaan kyllä se oli.

Hommaa riitti tietysti useammalle päivälle. Mainiota oksasilppua jaettiin porvoonmitalla pensaille ja vadelmille, lehtikompostiin ja viljelylaatikoihinkin, maata kuohkeuttamaan. Oksat olivat vielä täydessä lehdessä, hyvää ravinnetta kaikelle. Ja kivan näköistä.

Naapurista saatiin myös sähkösaha lainaan, sen kanssa urakoitiin seuraavana viikonloppuna. Öljyä muistettiin lisätä ja ketju irtosi vain kerran. Siihenkin oli juuri saatu oppia, mikkelinreissulla. Tuskin muuten olisi tohdittu alkaa kantta availemaan.

Polttopuita tuli mukavasti, kevääseen saavat odotella pilkkomista. Hyvä puuhäkki syntyi nopsasti vihreistä kompostikehikoista. Kaksi sivua päällekkäin pohjaksi, irti maasta, ja pohjan alle pari tiiliskiveä tueksi. Suojaksi pressu päälle, mutta ei sivuille.


Puupinosta löytyi luonnon taideteoskin, kaunis kolmihaara. Jätettiin se odottelemaan parempaa aikaa ja inspiraatiota.

Naapuriapua. Kiitos.