torstai 3. elokuuta 2017

Kurpitsaniksi

Osallistuin kesäkisaan muun muassa kurpitsankasvatusniksillä. Suuri oranssi talvikurpitsa kasvaa hyvin lehtikompostissa, mutta on niin valtava, ettei oikein mahdu mihinkään. Avuksi tulevat aita ja S-koukut.

Vuorasin vihreän kompostikehikon siististi mustalla maisemointikankaalla, koska sijoitin sen näkyvälle paikalle keittiöpuutarhaan. Kangas myös tiivistää kompostin ja pitää sen lämpimänä, jolloin kompostoituminen nopeutuu.

Aloimme kasata lehtikompostia edellisenä syksynä - pohjalle pari kassillista oksasilppua, sitten vuorotellen puutarhajätettä, oksasilppua ja sellaista. Jatkoimme keväällä ja pinta kohosi vähitellen istutuskorkeuteen.

Kesäkuussa istutimme kaksi kurpitsan taimea. Sanomalehtitötteröön hyvää multaseosta, tötterölle kuoppa ja paikalleen, sitten taimi keskelle tötteröä. Toinen kurpitsa toiseen kulmaan, toinen toiseen.

Pidimme taimien päällä harsoa pitkälle heinäkuuhun, kunnes kasvu alkoi kunnolla. Päivisin toki avasimme ja annoimme hengittää. Jatkoimme myös kompostin täyttämistä puutarhajätteellä, kurpitsojen vierestä. Nyttemmin olen laittanut myös sahajauhoa, kun huomasin, että etana oli pujahtanut apajille. 


Keittiöpuutarhaa ympäröi verkkoaita. Kurpitsat mahtuvat kasvamaan, eivätkä haittaa muita viljelyksiä, kun niiden varret ohjataan verkkoaidan ulkopuolelle. Olemme ripustaneet niitä isoilla S-koukuilla, leveä nauha varmaan toimisi myös.

Kurpitsa ottaa hyvin kiinni aidasta omilla kärhöillään. Lehtiä täytyy vähän vahtia, että ne pysyvät omalla puolellaan aitaa - sisäpuolella kun ei ole niille tilaa.

Komeasti kukkii, ja kaksi kurpitsan alkua aidassa jo on. Sujautan ne verkkokasseihin jahka kasvavat vähän isommiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti