tiistai 31. maaliskuuta 2015

Puuhakas palmusunnuntai

Kevät on jo pitkällä, syreenien silmut pullistelevat. Palmusunnuntaina oli yhdistyksen vuosikokous ja sen jälkeen vielä hyvin valoisaa aikaa. Lämmitin vähän ja tuumailin tulen ääressä.

Ulkotöistä sopivankokoiselta sunnuntaipuuhalta tuntui tienreunan siistiminen. Ohjeen mukaan siinä ei kai pitäisi kasvaa mitään, käytännöt näyttävät vähän vaihtelevan. Meillä on tuossa lumikelloja ja jonkin verran muitakin sipuleita, joten pieni kaistale jätettiin aidan viereen.

Juuret lähtivät märästä maasta hyvin, käsiharalla ja haravalla. Niitä tuli kottikärryllinen, mutta kylläpä maisema siistiytyi!





perjantai 27. maaliskuuta 2015

Kevään ensimmäiset






Kaikenlaista ihmettä sieltä maasta nousee. Ensimmäisenä lumikellot, niitä on hauskasti joka puolella. Englannissa kuulema kasvavat niityillä ihan villeinä, täällä eivät ihan.


 Talventähdet pilkottavat syreenimetsässä (aivan, ei siis pensaassa).




Rapunpielen malvapenkissä tapahtuu jotain jännittävää.

Tämä vaikuttaa hieman hitaammalta lajilta, joten sitä saadaan varmaan seurata koko kevään ajan.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Vuodenaikakukat


Vanhimman omenapuun juurella on vuodenaikakukkapenkki. Kevääksi krookuksia ja tulppaaneja. Kesäksi valkosipulia ja unikoita. Alkusyksyyn lyhtykukkia eli juutalaiskirsikoita. Talven alle alastonta impeä eli syysmyrkkyliljoja. Ja todennäköisesti jotain muutakin, mitä nyt maasta sattuu nousemaan.




Kukat kylpevät lokakuun lopun iltapäiväauringossa. Maa on jo kuurassa yöpakkasten jäljiltä.

Puutarhalla loikkii jäniksiä. Minulle kerrottiin, että ne ilahtuvat kovasti muun muassa krookuksista: - Ah, aamiaiseni on katettu! Niinpä nämä kaunokaiset ihmettelevät nyt kevään tuloa omassa pienessä verkkomaailmassaan.


Talvi ja kevät ovat tänä vuonna vuorotelleet ihan viikottain. Välillä paistaa lempeä lämmittävä aurinko, sitten on taas kymmenen astetta pakkasta.

Näidenkin kuvien välillä on vain neljä päivää. Ja kumpi mahtaa olla aikaisempi.


sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Auringolle tilaa

Loppukesästä pensashanhikkiaitamme kukki runsaana tien varressa, suorastaan ryöppysi ohikulkijoiden syliin. Syksyn ja talven olen sitä mielessäni mittaillut, kuinka aidasta tehdään kaunis ja ryhdikäs.

Ensin ajattelin kertakaikkista alasleikkausta, mutta minua varoiteltiin hitaasta kasvusta. Sekään ei ole kiva, jos muutamaan vuoteen ei ole näkösuojaa ollenkaan.

Kun aikani aitaa tutkailin, löysin ihan selkeät juurakot. Rungot vaan kasvoivat aika lailla ristiin rastiin toistensa lomassa ja aidan molemmilla puolilla.

Harvennus aloitettiin sahaamalla jokaisesta juurakosta noin yksi vanha runko pois. Sen jälkeen kävin kunkin juurakon huolellisesti läpi. Leikkasin pois kaikki aidanpuolelle syntyneet sekä johonkin suuntaan sojottavat oksat, niin että jäljelle jäi enimmäkseen ylöspäin kasvavia.

Öisin on ollut pakkasta ja kovalla maalla oli helppo työskennellä. Vielä otin pois huonon näköiset ja katkenneet oksat. Katselin lopputulosta myös tien puolelta ja napsin aidan yli riippuvista enimmät.

Oksia ja runkoja tuli kolme suurta kasaa. Ne menivät mukavasti oksasilppurilla pieniksi. Kaunis silppu levitettiin vadelmien juurelle, jatkoksi siitä, mihin omenapuunoksasilppu loppui. Jälkikäteen tuli mieleen, että se olisi varmaan sopinut hyvin myös kompostin hiiliaineeksi.


Olen kovin viehättynyt lopputulokseen. Sunnuntaipäivä oli keväinen ja leikatessani ihastelin, kuinka aurinko siivilöityi kauniisti uusiutuneen aidan lävitse.

Aidan juurella kasvavat lumikellot pääsivät nyt hämärästä päivänvaloon. Kesällä saadaan ehkä uusia hanhikkipienokaisiakin.